Esittelyssä vanhuusoikeuden professori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Esittelyssä vanhuusoikeuden professori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

Vanhuusoikeuden professori Anna Mäki-Petäjä-Leinonen työskentelee Oikeustieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Häntä kiinnostavat ikäihmisiä koskettavat oikeudelliset kysymykset yksityisoikeuden sekä sosiaali- ja lääkintäoikeuden näkökulmista.   

Anna johtaa Hyvinvointioikeuden keskusta sekä Neuroetiikka ja oikeudet -tutkimusryhmää, joka kuuluu yliopiston monitieteiseen Neurotieteiden tutkimusyhteisöön (NEURO RC). Hän myös toimii osakonsortion johtajana työikäisenä muistisairauteen sairastuneiden erityiskysymyksiä tutkivassa kansainvälisessä hankkeessa (MCI@work) ja hyvinvoinnin turvaamista pandemia-aikoina tarkastelevassa kansallisessa konsortiohankkeessa (WELGO).    

Neuroetiikka ja oikeudet –tutkimusryhmä keskittyy ikääntyvien ja muistisairaiden, sekä muiden haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeudellisen aseman ja oikeusturvan tutkimiseen. Tutkimusryhmän tavoitteena on edistää yksilöiden oikeudellista asemaa ja yhteiskunnallisten toimijoiden tietoisuutta niin, että potilailla ja heidän läheisillään olisi sairaudesta huolimatta mahdollisuus elää ihmisarvoisesti hyvää elämää ja tulla tunnustetuksi yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.    

Ryhmä kehittää kanssatutkijuutta yhdessä professori Päivi Erikssonin vetämän Neuro-impakti ja innovaatio -tutkimustiimin kanssa. Ikääntyvät ihmiset, muistisairaat ja heidän läheisensä pääsevät osallisiksi tutkimukseen sen kaikissa vaiheissa. “Noudatamme tutkimusfilosofiaa, jossa hyväksytään, että monet muistisairaat ja muut toimintakyvyltään heikentyvät ihmiset kykenevät edustamaan itseään tai puhumaan niiden puolesta, jotka eivät siihen itse enää kykene. Sairastuneet, heidän läheisensä ja edunvalvontajärjestönsä otetaan mukaan suunnittelemaan ja tekemään tutkimusta yhdessä sekä edistämään heidän oikeuksiaan”, Anna korostaa.  

Hyvinvointioikeuden keskuksen tutkimustoiminnan ytimessä ovat yksilön hyvinvointiin liittyvät perustavanlaatuiset oikeudet ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Keskuksessa tutkitaan myös toimeentuloturva- ja hyvinvointipalvelujärjestelmän eri lohkoja sekä hyvinvointipalveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen osallistuvia viranomaisia ja muita toimijoita. Lisäksi keskus kokoaa yhteen ihmisten hyvinvointiin liittyvän oikeustieteellisen tutkimuksen, asiantuntijuuden ja koulutuksen Itä-Suomen yliopistossa. Lähes kolmenkymmenen tutkijan keskus on merkittävin alan tutkimus- ja opetuskeskittymä Suomessa.    

“Monitieteinen yhteistyö on todella tärkeää. Esimerkiksi neurotieteiden tutkimusyhteisössä on selvästi yhteinen tahtotila tarkastella kokonaisvaltaisemmin muistisairaiden ja epilepsiaa sairastavien ihmisten kysymyksiä”, kuvailee Kansallisen neurokeskuksen Kuopio Brain & Mind verkoston alueellisen johtoryhmän jäsenenä vaikuttava Anna Mäki-Petäjä-Leinonen.   

Hyvinvointioikeuden keskus: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/hyvinvointioikeus/  ja https://sites.uef.fi/hyvinvointioikeus/
Neuroetiikka ja oikeudet -tutkimusryhmä: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/neuroetiikka-ja-oikeudet-tutkimusryhma/   
Työikäisenä muistisairauteen sairastuneiden (MCI@work) -hanke: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/tyoikaisena-muistisairauteen-sairastuneiden-hanke/   
Hyvinvoinnin turvaaminen pandemia-aikoina: kohti syndemioiden yhteistyöhön perustuvaa hallintaa (WELGO): https://www.aka.fi/strateginen-tutkimus/strateginen-tutkimus/strateginen-tutkimus-pahkinankuoressa/ohjelmat-ja-hankkeet/pandemics/welgo/ 
Neuro-impakti ja innovaatio –tutkimustiimi: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/neuro-impakti-ja-innovaatio-tutkimustiimi/