Esittelyssä kudos- ja solubiologian professori, tutkija Mikko Hiltunen

Esittelyssä kudos- ja solubiologian professori, tutkija Mikko Hiltunen

Vuonna 2021 perustetun Kansallisen Neurokeskuksen Kuopio Brain & Mind-alueverkoston toiminta edistää aivoterveyttä monialaisella ja potilaslähtöisellä yhteistyöllä. Kuopio Brain & Mind -alueverkoston tavoitteena on lisätä ja helpottaa yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen sekä aivoterveyden parissa työskentelevien yritysten välillä ja edistää itäsuomalaisen huipputason monialaisen neurotieteen menestystä.

Mitä Kuopio Brain & Mind-verkostossa tapahtuu ja keitä verkostossa työskentelee aivoterveyden parissa?

Vuodesta 2014 Itä-Suomen yliopiston Biolääketieteen yksikön kudos- ja solubiologian professorina työskennellyt Mikko Hiltunen on omien sanojensa mukaan ollut aina utelias innovoija ja uusia asioita mielellään ”salapoliisityönä ratkova”, eteenpäin katseensa suuntaava tekijä. Em. ominaisuudet ovatkin vauhdittaneet mm. hänen vaikuttavaa, lähes 30 vuotista tutkijanuraa Alzheimerin taudin parissa.

Mikko aloitti tutkimustyönsä Alzheimerin taudin genetiikan (taudin perinnöllisyyttä tutkivan tieteen) parissa. Tänä päivänä tutkimustyössä keskeisenä on genetiikan, toiminnallisen genomiikan, sekä Alzheimerin tautimekanistinen tutkimus, jossa tavoitteena on selvittää saatujen perustutkimuksellisten löydösten hyödytettävyyttä Alzheimerin taudin riskissä olevien yksilöiden tai jo sairastuneiden potilaiden auttamiseksi. Mikko on ollut tutkijana mukana löytämässä kymmenittäin Alzheimerin taudin uusia riskigeeniä, sekä tiettyjä Alzheimerin taudin riskigeenikohtaisia tautimekanismeja ensimmäisten joukossa. Mikolla on keskeinen rooli sekä kansallisissa että kansainvälisissä Alzheimerin taudin genetiikan ja funktionaalisen genetiikan käynnissä olevissa tutkimuksissa.

Kudos- ja solubiologian professorina Mikko vastaa lääketieteellisen solubiologian oppiaineesta biolääketieteen yksikössä sekä prekliinisen lääketieteen, hammaslääketieteen, biolääketieteen ja farmasian opiskelijoiden osalta kudos- ja solubiologian opetuksen toteutumisesta vaaditusti. Oman tutkimustyönsä sekä tutkimusryhmänsä johtajuuden lisäksi Mikko toimii neurotieteiden tutkimusalueen (NEURO-RC) sekä Itä-Suomen Genomikeskuksen johtajana.

Monitieteellinen yhteistyö

NEURO-RC on neurotieteiden tutkimusyhteisö, joka yhdistää biologisen neurotieteen, datatieteet, neuroetiikan sekä potilaslähtöisen tutkimuksen. NEURO-RC:n toiminnan tavoitteena on edistää elinikäistä aivoterveyttä hermostoa rappeuttavien sairauksien ja epilepsian ennaltaehkäisyn, varhaisen diagnosoinnin ja tehokkaamman hoidon avulla.

NEURO-RC:n muodostavat Itä-Suomen yliopiston eri tiedekuntien huipputason tutkijat. Yhteisöön kuuluu noin 19 johtavaa tutkijaa ja 200 neurotieteiden tutkijaa. Tutkimus keskittyy muun muassa ennakoivien biomarkkereiden löytämiseen, uusien terapioiden kehittämiseen sekä tekoälyn hyödyntämiseen potilasryhmien tunnistamisessa. Lisäksi tutkimuksessa kehitetään innovatiivisia ratkaisuja ja parannetaan yhteistyötä yliopistojen ja yritysten välillä, hyödyntäen tekoälysovelluksia, koneoppimista ja monitasoista solukuvantamista.

NEURO-RC:n toiminta linkittyy Itä-Suomen yliopiston saamiin Suomen Akatemian profiloitumisrahoituksiin (Profi). Rahoituksen tavoitteena on tukea ja nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista tutkimuksen laadun kehittämiseksi. Profi-rahoituksen avulla on Suomen Akatemian mukaan pystytty vahvistamaan rahoitettavaksi valittuja kokonaisuuksia, vähennetty tieteenalojen sisäistä pirstaleisuutta sekä edistetty monitieteellistä ja tieteidenvälistä yhteistyötä (https://www.aka.fi/tutkimusrahoitus/ohjelmat-ja-muut-rahoitusmuodot/yliopistojen-profiloituminen/).

NEURO-RC:n tutkimustoiminnan voidaankin sanoa toteuttaneen em. Suomen Akatemian Profi-rahoituksen perimmäistä tarkoitusta. Toiminta vahvistaa yli 50 vuotta tehtyä perinteistä neurotieteellistä tutkimusta eri tieteenalojen välisiä tutkijoita yhdistäen ja tutkimustoimintaa uudistaen. Neurotieteellisen tutkimusyhteisönkin toteuttamaan perinteiseen neurotieteelliseen tutkimukseen on toiminnassa yhdistetty mm. neuroetiikan, lainsäädännöllinen sekä business-osaaminen. Neurotieteellisen tutkimusyhteisön toiminnan vaikutus ulottuu myös itse neurotieteellistä tutkimusta laajemmalle, sillä kehittämisellä ja uudistamisella sekä saadun rahoituksen kautta on pystytty edistämään mm. myös neuroetiikan professuurin avaamista ja täyttämistä.

Tutkimukset ja hankkeet

Tällä hetkellä käynnissä tai käynnistymässä olevia tutkimuksia Mikon työssä ovat mm.

Alzheimer’s Association – strategisen rahoituksen sekä yksityisten säätiöiden rahoittamat tutkimusprojektit, jotka keskittyvät Alzheimerin tautiin liittyvien riskigeenien solubiologiseen karakterisointiin.

Suomen Akatemian rahoittamat tutkimus- ja infrastruktuuriprojektit, jotka keskittyvät Alzheimerin taudin genetiikkaan ja toiminnalliseen genomiikkaan.

Translationaalisen projektit, jotka liittyvät FinnGeniin sekä suomalaisiin biopankkeihin. Tavoitteena on löytää mahdollisia uusia sovellutuksia aivosairauksiin yksilöllistetyssä lääketieteessä.

Tulevaisuus

Itä-Suomen yliopiston neurotieteiden tutkimusyhteisön ihmisten (tutkijoiden, tutkimusjohtajien, professorien) osaaminen on huippuluokkaa, ja ovat linkittyneet keskeisiin kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja infrastruktuureihin. He tuovat Itä-Suomen yliopistoon ja Suomeen osaamista, taitoa ja tietoa siitä, missä neurotieteellisessä tutkimuksessa mennään maailmanlaajuisesti eri instituuteissa, yrityksissä sekä yliopistoissa. Mikko toivoo, että tätä osaamista, tietoa ja kokemusta hyödynnettäisiin entistäkin kattavammin proaktiivisessa päätöksenteossa Itä-Suomen yliopiston tutkimusyhteisöjen toiminnan kehittämiseksi ja siirtymiseksi toiminnan osalta seuraavalle tasolle.

Kysyttäessä Mikolta miten hän näkee tulevaisuutensa viiden vuoden kuluttua, vastaa hän huumorilla ”Viisi vuotta on niin lyhyt aika, ettei siinä ehdi kuin vanhenemaan”. Hän näkee jatkumon biolääketieteen yksikön kudos- ja solubiologian opetuksen kehittämisessä.

Tutkimuksellisesti Mikko haluaa viedä asioita kansainvälisesti yhteistyön kautta eteenpäin ja näin myös varmistaa rahoitusten riittävyys toiminnalle, sekä kehittää neurotieteiden tutkimusyhteisön toimintaa koskevaa strategiaa entistä vaikuttavampaan suuntaan. ”Jalka on jo oven välissä, vaikkakin konkreettisia toimia, kuten esim. tutkimusinfrastruktuurien osalta tarvitaan seuraavan tason saavuttamiseksi” hän lisää.

Mikon mukaan suomalaisen neurotieteen arvostus on Suomen rajojen ulkopuolella paljon kotimaata suurempaa. Lähitulevaisuudessa tarvitaan enemmän konkreettisia tekoja, linjauksia sekä kansallista neuroalojen yhteisymmärrystä, jotta saavutetaan arvostettuja päämääriä, kuten esim. neurotieteiden huippuyksikkö tai -lippulaivahankkeita sitomaan neurotoimijoita yhteen. Tässä Mikko pitää Kansallisen Neurokeskuksen roolia olennaisena.

Lisätietoa

mikko.hiltunen@uef.fi

Kuopio Brain & Mind on osa Kansallisen Neurokeskuksen tutkijaverkostoa.  Lisätietoa verkostostamme löydät osoitteesta https://neurocenterfinland.fi/ 

X: @kuo_brain_mind 

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/kuopio-brain-mind