Esittelyssä neuropatologi, LT, kliininen opettaja ja tutkija Tuomas Rauramaa

Esittelyssä neuropatologi, LT, kliininen opettaja ja tutkija Tuomas Rauramaa

Vuonna 2021 perustetun Kansallisen Neurokeskuksen Kuopio Brain & Mind-alueverkoston toiminta edistää aivoterveyttä monialaisella ja potilaslähtöisellä yhteistyöllä. Kuopio Brain & Mind -alueverkoston tavoitteena on lisätä ja helpottaa yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen sekä aivoterveyden parissa työskentelevien yritysten välillä ja edistää itäsuomalaisen huipputason monialaisen neurotieteen menestystä.

Mitä Kuopio Brain & Mind-verkostossa tapahtuu ja keitä verkostossa työskentelee aivoterveyden parissa?

Tuomas Rauramaan tie neuropatologiksi, dosentiksi ja patologian kliiniseksi opettajaksi on ollut tavoitteellinen ja suoraviivainen.

Ylioppilaaksi valmistuttuaan Tuomaksella oli edessään mietinnät tulevaisuudesta. Muutamia vaihtoehtoja pohdittuaan hän päätyi opiskelemaan Tarton yliopistoon, josta valmistui lääkäriksi v. 2006. Patologian kurssin aikana Tuomas huomasi kiinnostuksensa patologiaan heränneen ja omien sanojensa mukaan lumoutui mikroskooppisista näkymistä sekä patologisesta anatomiasta.

Muita varteenotettavia kiinnostuksen aiheita erikoistumisopinnoiksi olivat mm. psykiatria ja neurologia. Neuropatologiaan hän tunsi kuitenkin niin suurta vetoa, että huomasi tautiprosessien, niiden ilmenemisen ja diagnostiikan kiinnostavan häntä enemmän kuin itse tautien hoitaminen. Lääkäriksi valmistumisensa jälkeen lyhyt jakso patologian osastolla silloisessa Keski-Suomen Keskussairaalassa Jyväskylässä vain vahvisti ajatuksia.

Tuomaksen erikoistumisopinnot alkoivat Kuopion yliopistossa syksyllä 2007. Ko. aikaan Kuopion Yliopistossa työskennelleellä professori Irina Alafuzofflila oli erittäin suuri merkitys Tuomaksen päätymiseen neuropatologian ja tutkimustyön pariin. Irina toimi Tuomakselle mentorina ja mm. neuropatologian väitöskirjatutkimus sai alkunsa toimivasta yhteistyöstä. Irinan vaikutus näkyy Tuomaksen ajattelussa, miten hän näkee toimenkuvansa tänäkin päivänä.

Erikoislääkäriksi 2012 valmistuttuaan Tuomas jatkoi neuropatologian lisäkoulutukseen, väitteli tohtoriksi 2015 ja sai lääketieteen tohtorin arvon 2016. Erikoistumisopintojensa varhaisessa vaiheessa Tuomas aloitti myös opetustyöt, jotka ovat kulkeneet mukana vuosia ja johtivat lääkärikouluttajan erityispätevyyteen vuonna 2019. Dosentuuri Tuomakselle myönnettiin Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2020.

Tänä päivänä Tuomaksen päätyötä ovat tautiopin opetus Itä-Suomen yliopistolla, kliininen työ KYS kliinisen patologian yksikössä sekä tutkimustoiminta. Tuomaksen erityisosaamisaluetta ovat aivo- ja keuhkosairaudet. Diagnostiikan kehittäminen sekä alan kehityksessä ja mahdollisimman ajan hermolla mukana pysyminen on oleellinen osa Tuomaksen työtä ja hän olikin artikkelin kirjoittamisen aikaan lähdössä Saksaan kouluttautumaan lisää epilepsiakirurgian ja epilepsiapatologian saralla. Työnkuvan monipuolisuus on Tuomakselle vain plussaa.

Tutkimukset, hankkeet ja monitieteellinen yhteistyö 

Neuropatologia on laaja erityisosaamisalueensa, jossa tutkitaan mm. lihastauteja, aivokasvaimia, rappeuttavia tauteja, epilepsiaa sekä muita sairauksia. Mm. syöpädiagnostiikassa neuropatologinen diagnostiikka voi tapahtua yhden molekyylin tarkkuudella ja on avainasemassa varmistamassa, että diagnostiikka on mahdollisimman tarkkaa ja sitä kautta potilaalle löydetään juuri hänen sairauteensa sopiva hoito. Moniammatillisuus on Tuomaksen työssä olennaista ja hyvin antoisaa. Hän sanookin tutkimusyhteistyön eri tieteenalojen ja ammattiryhmien kanssa olevan työnsä yksi vetovoimatekijä.

Keskeisimpänä tutkimusaiheena Tuomaksella ovat pitkään olleet rappeuttavat aivosairaudet sekä vaikeahoitoinen epilepsia neuropatologiselta kannalta. Meneillään olevia tutkimusprojekteja ovat mm.

Multiscale assessment of epilectogenicity in the human brain – for better diagnosis and treatment of drug-refractory epilepsy-tutkimuksessa pyritään ymmärtämään rakenteellisella, toiminnallisella ja molekulaarisella tasolla, miksi aivokudos aiheuttaa epilepsia kohtauksia. Laajassa yhteistyöhankkeessa saadaan potilaasta ainutlaatuinen moniskaalainen ja moniulotteinen data tietoa. Tuomas tuo tähän laajaan yhteistyöhankkeeseen ja kokonaisuuteen neuropatologista osaamista.

Aivo-selkäydinnestekierron häiriöstä johtuvaa muistisairautta, NPH-tautia, hoidetaan usein sunttileikkauksella. Leikkauksen sivutuotteena saatava aivokudosnäyte auttaa potilaan ennusteen arvioinnissa. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa otetut potilasnäytteet palvelevat lisäksi tieteellistä tutkimusta. Monille NPH:ta sairastaville kehittyy myös Alzheimerin tauti tai muu aivorappeumasairaus, joita näytteistä voidaan tutkia. Tuomas on työskennellyt neuropatologina yli 10 vuoden ajan tässä projektissa sekä sitä sivuavissa muissa aivorappeumasairauksiin liittyvissä tutkimusprojekteissa.

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa Tuomas toivoo tekevänsä työtä, jossa on mukana samoja elementtejä kuin tälläkin hetkellä. Tuomaksen mukaan patologian kehitys on yhä enenevässä määrin menossa tekoälyä hyödyntävään suuntaan. Tekoälymalli kykenee ihmissilmää parempaan ja toistettavampaan analytiikkaan, mutta hänen mielestään kyse on patologin apulaisesta, ei korvaajasta. Tuomas näkeekin tekoälyn mahdollisuutena ja hyödyntää tekoälyä omassa työssään jo lähes päivittäin.

Tuomas toivoo, että jatkossa yhteistyö eri työryhmien ja tieteenalojen välillä vahvistuisi entisestään. Yhtenä ratkaisuna Tuomaksen mukaan voisi olla se, että oltaisiin enemmän fyysisesti samoissa tiloissa ja tätä kautta voisi helpottua mm. uusien ideoiden ja yhteistyön syntyminen. Itä-Suomen yliopiston kampuskehityksen mukanaan tuomien muutosten myötä saattaakin toteutua Tuomaksen toive siitä, että ihmiset todella pääsevät lähemmäs toisiaan ja altistuvat näin toisilleen.

Tuomas toteaakin humoristisesti, että patologin työ on onneksi kaukana monella olevasta stereotyyppisestä mielikuvasta, jossa patologi työskentelee pimeässä huoneessa sairaalan kellarissa eikä puhu kenellekään.

Lisätietoa

tuomas.rauramaa@uef.fi

Kuopio Brain & Mind on osa Kansallisen Neurokeskuksen tutkijaverkostoa.  Lisätietoa verkostostamme löydät osoitteesta https://neurocenterfinland.fi/ 

Twitter: @kuo_brain_mind 

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/kuopio-brain-mind