Esittelyssä yliopistotutkija, dosentti Saara Rissanen   

Esittelyssä yliopistotutkija, dosentti Saara Rissanen   

Yliopistotutkija, dosentti Saara Rissanen työskentelee Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa Sovelletun fysiikan laitoksella. Hänen neurofysiologisiin mittauksiin ja liikeanalyysiin liittyvä tutkimuksensa on osa Biosignaalianalyysin ja lääketieteellisen kuvantamisen (BSAMIG) tutkimusryhmän toimintaa. Keskeisen tutkimusinfran mahdollistaa Human Measurement and Analysis (HUMEA) laboratorio. “Tutkimuksessani on ollut erityisenä kiinnostuksen kohteena monitorointimenetelmien kehittäminen liikehäiriöiden kuten Parkinsonin taudin ja myoklonusepilepsioiden oireiden arvioinnin tueksi”, kertoo dosentin arvon vuoden 2022 alussa saanut Saara.

Päätyönään Saara toimii teknologiajohtajana ja johtavana tutkijana spin-off-yrityksessä nimeltään Adamant Health Oy, jonka yksi perustajista hän myös on. “Vuonna 2005 käynnistyneestä tutkimuksesta matka nykyhetkeen, markkinoille saattamisen vaiheessa olevaan tuotteeseen, on ollut pitkä ja äärimmäisen opettavainen”, kertoo Saara. Matkalla on ollut mukana toimijoita Itä-Suomen yliopistosta, Kuopion yliopistollisesta sairaalasta, Helsingin yliopistollisesta sairaalasta ja useista muista kansallisista ja kansainvälisistä yhteistyötahoista.

“Business Finlandin rahoittaman Tutkimuksesta liiketoimintaa (TUTLI) -projektin aikana osallistuimme aktiivisesti alueen ja kansallisen terveysalan ekosysteemin toimintaan ja tapahtumiin tutkimusryhmän johtaja professori Pasi Karjalaisen kanssa. Näissä yhteyksissä tutustuimme Kansallisen Neurokeskukseen henkilöstöön ja toiminnan tarjoamiin mahdollisuuksiin liittyen mm. KYS yhteistyömahdollisuuksin. Osallistuimme myös Kansallisen neurokeskuksen pilottihankkeeseen, jonka teema liittyi lääkinnällisten laitteiden laadunhallintaan”, kuvailee Saara yhteistyötään Kansallisen Neurokeskuksen kanssa. “Olemme yrityksenä mukana myös Itä-Suomen yliopiston UEF Aivotutkimusyksikkö 2.0 EAKR-hankkeessa ja seuraamme mielenkiinnolla myös Kuopio Brain & Mind verkoston toimintaa ja kuulumisia”, summaa Saara.   

 

Adamant Health – Uusi palvelu liikehäiriöiden arviointiin (Kansallinen Neurokeskus 1.11.2022): https://neurocenterfinland.fi/adamant-health-uusi-palvelu-liikehairioiden-arviointiin/   

Työharjoittelu on tärkeä osa lääketieteellisen tietojenkäsittelyn opintoja (UEF 24.10.2022): https://www.uef.fi/fi/artikkeli/tyoharjoittelu-on-tarkea-osa-laaketieteellisen-tietojenkasittelyn-opintoja  

Biosignaalianalyysin ja lääketieteellisen kuvantamisen (BSAMIG) tutkimusryhmä: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/biosignaalianalyysin-ja-laaketieteellisen-kuvantamisen-tutkimusryhma-bsamig/   

Human Measurement and Analysis (HUMEA) laboratorio: https://sites.uef.fi/humea/humea-laboratory/   

Adamant Health Oy: https://www.adamanthealth.com/     

 

_

Kuopio Brain & Mind on osa Kansallisen Neurokeskuksen tutkijaverkostoa.  Lisätietoa verkostostamme löydät osoitteesta: www.neurocenterfinland.fi